Tässä on tiivistetysti asiaa lasten lääkehoidon toteutuksesta ja erityispiirteistä.


Lasten lääkehoidon erityispiirteitä
 
 
Lasten lääkeannokset lasketaan painokilon tai joskus myös pinta-alan mukaan. Tällöin lääkeannokset voivat vaihdella runsaasti osastolla, jolla hoidetaan eri ikäisiä lapsia. Tässä on selkeä ero aikuisten lääkehoitoon, jossa annokset ovat eri kokoisilla aikuisilla lähempänä toisiaan, usein riippuen hoidettavasta sairaudesta yksilöllisesti. On siis oltava erittäin tarkka lääkeannoksen laskemisessa. Eri lääkkeiden sivuvaikutuksista on myös oltava hyvin selvillä. Lasten ulottoville ei saa jättää lääkkeitä toisin kuin aikuisten osastoilla tehdään. Hoitajan tai vanhemman on aina valvottava että lapsi ottaa hänelle määrätyn lääkkeen.
 
Lapselle annetaan lääke mieluiten tablettina, mikäli hän pystyy/on oppinut nielemään tabletteja. Tarvittaessa tabletti voidaan jakaa 2-4 osaan tai jauhaa ja sekoittaa jauhe nesteeseen. Pienelle lapselle lääke saadaan parhaiten annettua liuoksena tai mikstuurana. Jos lapsi ei suostu vapaaehtoisesti nielemään lääkeliuosta, se voidaan ruiskuttaa posken ja hampaiden väliin pienissä erissä lapsen ollessa syliotteessa.
 
Peräpuikkoja ei suositella ensisijaisesti annettavaksi, lääke annetaan mielummin suun kautta, jolloin imeytyminen on parempaa. Jos peräpuikkoja annetaan, niin käytön on oltava mieluiten lyhytaikaista niiden aiheuttaman paikallisen ärsytyksen vuoksi.
 
Silmätippoja annettaessa silmistä on ensin pyyhittävä mahdollinen märkä pois. Usein pienelle lapselle tarvitaan tippojen annon yhteydessä kiinnipitäjä. Korvatippoja annettaessa lapsi makaa kyljellä ja pidetään asennossa noin 1 minuutin ajan lääkkeenannon jälkeen, että lääke ei heti valu korvakäytävästä ulos. Alle 3-vuotiaan lapsen korvalehteä vedetään alas ja taakse korvakäytävän suoristamiseksi, jollon tippa tippuu perille. Yli 3-vuotiaiden (ja aikuisten) korvalehti suoristetaan vetämällä ylöspäin ja taakse.
 
Lääkeinhalaatioita voidaan antaa monella tavalla lapselle riippuen iästä ja kehitystasosta. Isommat lapset voivat käyttää suihkeita itsenäisesti. Pienempien lasten lääkkeenottoa puolestaan helpotetaan erilaisilla annostelijoilla (esim. tilanjatke), joiden kautta suihke ohjataan hengitysteihin. Myös inhalaationesteitä käytetään ja annostellaan lapselle esim. nebulisaattorilla. Pieni lapsi usein vastustelee ensimmäisellä lääkkeenantokerralla. Lääkkeenanto onnistuu parhaiten pitämällä lasta sylissä. Maskiosa on painettava tiiviisti kasvoille, jottei lääkettä mene hukkaan. Hengitysteistä lääke imeytyy nopeasti verenkiertoon ja vaikuttaa nopeasti, jolloin lääkevaikutusta on seurattava tarkasti. Inhalaatiot vaikuttavat parhaiten rauhalliselle lapselle.
 
Lapset kokevat usein pelottavaksi lääkkeen antamisen injektiona, jolloin lasta tulee valmistella huolellisesti lääkkeenantoon (miksi annetaan ja miten). On käytettävä mahdollisimman ohutta neulaa. I.m.-pistoksissa suositaan pakaran yläulkoneljännestä ja reiden ulkosyrjää. On tärkeää, että lapsi on pistämisen aikana mahdollisimman rentona, sillä lihaksen jännittyneisyys lisää kivun kokemusta. Aikaa on siis hyvä käyttää lapsen rentouttamiseen ja rauhoittamiseen. Pistäminen on suoritettava nopeasti. Neula sisältää lääkettä noin 0,02 ml, joten hyvin pieniä lääkemääriä annosteltaessa neula on täytettävä.
 
Lääkeinfuusioita annetaan lapsille samoilla periaatteilla kuin aikuisillekin. Laimennosten tekemisessä on oltava erityisen tarkka. I.v.:sti annettuna lääke vaikuttaa hyvin nopeasti, joten lääkkeen vaikutuksia lapseen on huolellisesti seurattava ja varauduttava tarvittaessa anafylaktisen reaktion hoitamiseen.
 
Lähteet:
 
Iivanainen ja Syväoja. 2009. Hoida ja kirjaa.
Koistinen, Ruuskanen ja Surakka (toim.) 2004. Lasten ja nuorten hoitotyön käsikirja.