Anestesiologian perusteita erääseen luentoon perustuen.

Anestesiologia käsittenä pitää sisällä mm. yleisanestesian, puudutukset, tehohoidon, akuutin- ja elvytyslääketieteen, kenttälääketieteen ja kipupoliklinikkatoiminnan. Luennoilla heti alussa tuli selväksi, että käsite on paljon laajempi kuin alunperin kuvittelin. Aiemmin ajattelin anestesiologian käsittävän vain selkäpuudutukset ja nukutukset.
 

Ennen anestesiaa on tehtävä anamneesi ja määritettävä potilaan status suhteessa anestesiaan, toisin sanoen selvittää, onko potilas anestesiakelpoinen ja millaiseen anestesiamuoto olisi hänelle tarkoituksenmukaisin ja turvallisin, onko vasta-aiheita anestesian toteuttamiselle. Tärkeitä huomoitavia asioita anamneesissa ovat yleiskunto ja suorituskyky, sairaudet ja lääkityset, allergiat, akuutit infektiot, ongelmat aiemmissa anestesioissa sekä sukulaisten anestesiaongelmat, anestesiaan liittyvät pelot, verenvuototaipumus sekä tupakointi/alkoholin käyttö.
 

Nykysin monien leikkauksien ja toimenpiteiden yhteydessä on mahdollisuus valita anestesiamuodoksi joko puudutus tai nukutus. Molemmat ovat pääsääntöisesti yhtä turvallisia. Tiettyjä asioita on kuitenkin hyvä huomioida muodon valinnassa. Leikkauksen pituus esimerkiksi vaikuttaa, kumpi valitaan. Pitkässä leikkauksessa potilaan kannalta on miellyttävämpää valita nukutus. Myös alle 16-vuotiaat lapset usein nukutetaan ja viedään leikkaussaliin nukkuvana toimenpiteeseen ja ympäristöön liittyvien pelkojen sekä yleisesti leikkauksen onnistumisen (paikallaan pysyminen ym.) vuoksi. Vanhuksille puolestaan puudutus voi olla nukutusta turvallisempi anestesiamuoto. Ortopedisissa toimenpiteissä valitaan usein myös puudutus, silmätoimenpiteissä puolestaan nukutus. Potilaan toive pyritään ottamaan huomioon. Jos esimerkiksi ortopediseen toimenpiteeseen tuleva vanhus toivoisi nukutusta vaikka puudutus olisi tarkoituksenmukaisempi ja turvallisempi muoto, voidaan tehdä kompromissi näiden kahden välillä varmistamalla hyvä puutuminen spinaalipuudutuksella sekä lisäksi sedatoidaan potilas (=tajunnan tason laskeminen), jolloin saadaan puudutuksen ja nukutuksen välimuoto tällä tavalla aikaiseksi.
 

Sairaanhoitajan tehtäviin osastolla kuuluu selvittää toimenpiteeseen tulevan potilaan anamneesi anestesian toteuttamista varten. Hän selvittää ja raportoi anestesialääkärille potilaan perussairaudet, akuutit ongelmat (infektiot ym.), lääkityksen, verenpaineen ja esim. EKG:n ja thorax-röntgenkuvat, jos nämä on määrätty otettavaksi. Suorituskyky ja kunnon arviointi on kuuluu myös osastolla selvitettäviin asioihin, jotta voitaisi arvioida, miten potilas kestää toimenpiteen. Jos potilaalla on esimerkiksi akuutti infektio päällä, suunniteltu leikkaus pyritään siirtämään kunnes potilas on terve. Jos potilas kärsii kroonistuneesta infektiokierteestä, esim. korvatulehduskierteestä, pyritään leikkaus ajoittamaan sellaiseen hetkeen kun oireet ovat mahdollisimman vähäisiä.
 

Allergioiden selvittäminen on myös tärkeää. Puuduteallergiaa (esim. lidokaiini, bupivakaiini), joka on kyllä harvinainen, ei saa olla. Särkylääkeallergiaa poteville pitää valita oikea lääke, esim. indometasiiniallergiselle voi sopia ibuprofeiini. I.m. ja i.v.-tulehduskipulääkkeitä ei anneta astmaatikoille bronkospasmin välttämiseksi ellei niitä ole turvallisesti käytetty aiemmin. Opioidi yhdistettynä parasetamoliin on allergiselle turvallinen yhdistelmä. Lateksiallergia on yleinen ja tällöin toimenpiteen suorittajien tulee valita lateksittomat hanskat ja muut mahdolliset välineet. Teippiallergia on myös huomioitava sekä antibioottiallergiat, jotta osataan valita turvallinen antibiootti antibioottiprofylaksiaan esim. suolistoleikkaukseen.
 

Ongelmat aiemmissa anestesioissa on selvitettävä ennen suunniteltua anestesiaa. Ongelmana ovat voineet olla esim. häiriöt vitaalielintoiminnoissa kuten esim. sydänpysähdys induktiovaiheessa. Myös pahoinvointi, joka johtaa esim. tuntikausien oksentamiseen voi olla ongelmana. Pahoinvointilääkkeen antaminen jo aloitusvaiheessa voi korjata pahoinvointiongelmaa. Lääkkeitä ei anneta rutiinisti kaikille, sillä ne mm. nostaisivat anestesiakustannuksia. Heräämisvaikeuksiin, mikäli niitä on ollut aiemmissa anestesioissa, voidaan vaikuttaa. Ongelmana on voinut olla myös se, että potilas on ollut hereillä aiemmassa anestesiassa. Tällaisen tilanteen sattuessa potilaalle kerrotaan, että hänelle annetaan lisäannos nukutuslääkettä, jolloin potilas saa kokemuksen, että häntä autetaan. Puudutuskomplikaatioista tavallisimpia ovat spinaalipuudutuksen aiheuttama päänsärky, postspinaalisärky, joka ilmenee pystyasennossa, mutta pysyy poissa makuuasennossa. Jos potilas ei ole puutunut riittävän hyvin edellisessä puudutuksessa, niin puudutteen määrää lisätään tai potilas nukutetaan seuraavassa toimenpiteessä.
 

Sukulaisten mahdolliset anestesiaongelmat on otettava huomioon anstesiaa suunnitellessa. Perinnöllisten sairauksien, kuten malignin hypertermian, porfyrian tai perinnöllisten lihassairauksien esiintyminen on huomioitava. Lihassairauspotilalle (myös piilevänä esiintyvä) voi normaali lihasrelaksanttiannos olla tappava, sillä sydänlihassolutkaan eivät silloin toimi normaalisti ja relaksantit aiheuttavat mahdollisesti elvytykseen reagoimattoman sydänpysähdyksen. Vammapotilasta hoidetaan kuten sokkipotilasta kunnes toisin todistetaan. Tällöin käytetään anesteettina esim. s-ketamiinia, joka säilyttää verenpaineen tasaisena anestesian loppuun asti.
 

Potilaan anestesiaan liittyvät pelot on myös huomioitava ennen toimenpidettä. Kuolemanpelko, pelko siitä, että ei enää herää, on eräs keskeisin pelko. Tärkeää on tällaisen potilaan kohtaamisessa on rauhallisuus, turvallisen ilmapiirin luominen, omaisten rauhottelu sekä fyysinen että psyykkinen läsnäolo. Potilaalla voi olla myös pelko leikkauksenaikaisesta tai postoperatiivisesta kivusta. Potilaalle kerrotaan kivunlievityksestä asiallisesti: kipua ei tarvitse kokea, se on hoidettavissa, myös postoperatiivinen kipu yhä paremmin nykyisin. Puutumisenpelko voi vaivata potilasta myös. Tällaisessa tilanteessa potilaalle voi lisätä puudutetta tarvittaessa tai nukuttaa hänet. Potilaalle on kerrottava anstesiaan liittyvistä riskeistä, mikäli hän niistä kysyy. Jos potilaan anestesiariski on koholla, siitä on hyvä kertoa potilaalle. Anestesiologin on hyvä yhdessä potilaan ja kirurgin kanssa punnita leikkauksen riskejä suhteessa hyötyihin.
 

Verenvuototaipumus on huomioitava ennen leikkausta. Perinnölliset hemofiliat, maksasairaudet ja antitromboottiset lääkeaineet (esim. varfariini, klopidogreeli) lisäävät vuotoriskiä. Tällaiselle potilaalle i.v.-kanylointi ei ole merkittävä riski, mutta esimerkiksi CVK:n laittaminen voi aiheuttaa hematooman kuten myös spinaali- tai epiduraalipuudutus ja sitä kautta halvausriskin. Potilaiden, joilla on trombosytopeniaa, hyytymistaipumusta voidaan normalisoida trombosyyttitankkauksella.
 

Tupakointi ja alkoholin käyttö on huomioitava leikkausta suunniteltaessa. Alkoholi toimii CYP-entsyymien induktorina ja näin myös induktoi anestesia-aineiden metaboliaa, jolloin toivotun vaikutuksen saamiseksi niitä on käytettävä tavanomaista suurempia annoksia. Myös lääkkeiden käyttö huomioitava, sillä vaikuttavista aineista riippuen lääke voi toimia joko metabolian induktorina tai inhibiittorina. Tupakointi puolestaan lisää limaisuutta ja heikentää keuhkojen toimintaa, mikä on otettava huomioon anestesian aikana.
 

Anestesian valmisteluun kuuluu anestesiamuodon valinta. Tässä kysymyksessä turvallisuus on etusijalla toiveet kuitenkin huomioiden. Potilas voi ottaa ennen anestesiaa omista lääkkeistään mm. nitraattilääkkeet ja sokerilääkkeet. Epilepsiakääkkeitä ei oteta, sillä anestesia pitää kohtaukset kurissa. Vitamiineja ja kalkkivalmisteita ei oteta. Tarvittavat tutkimukset, esim. röntgen- , laboratoriotutkimukset ja EKG otetaan. Unilääkkeiden käyttö ei ole ehdottoman kielletty anestesiaa edeltävänä yönä, jos spontaania nukahtamista ei tapahdu. Lyhytvaikutteisia suositaan. Esilääkityksenä anestesiassa käytetään usein bentsodiatsepiineja (diatsepaami, midatsolaami). Esilääkitys sedatoi potilasta ja poistaa leikkaukseen liittyvää jännitystä. Kaikkia ei rutiinisti esilääkitä, poikkeuksena lapset ja pelokkaat henkilöt. Esilääkkeeksi voi antaa myös kipulääkettä jo ennaltaehkäisemään postoperatiivista kipua (pre-emptiivinen kivunhoito), sopivia valmisteita ovat mm. NSAID ja parasetamoli. Pahoinvointia voi esilääkitä myös (PONV eli post operative nausea and vomiting).
 

Yleisanstesiamuotoja ovat 1) sedaatio eli kevyt uni, jota käytetään esim. tehohoidossa, puudutetuilla potilailla, jotka eivät halua tiedostaa toimenpidettä, toimenpideanestesiana mm. rtg-tutkimuksissa tai postoperatiivisesti. Sedaatiota ylläpidetään jatkuvalla infuusiolla sekä bolusannostuksella tarvittaessa. Käytettäviä aineita ovat laskimoanesteetit (mm. propofoli), vahvat kipulääkkeet (opiaatit) ja bentsodiatsepiinit. Potilaan hengitys säilyy spontaanina. 2) Maskianestesia eli humautusanestesia (esim. sevofluraanilla, jonka vaikutusta tehostetaan typpioksiduulilla). Tässä anestesiamuodossa potilaan hengitys säilyy myös spontaanina: lihasrelaksantteja käytetä. Turvallinen toimenpiteen kesto maskianestesiassa on 30 min, minkä jälkeen aspiraatiovaara kasvaa. Maskianestesia sopii esim. tähystyksiin, korvien tuubituksiin, kardioversioon, repositioon tai kohdun kaavintaan. Tarvittaessa potilas voidaan intuboida, jolloin myös mahdollista hengittää spontaanisti, esim. gastroskopian yhteydessä (aspiraatioriski ilman intubaatiota). Larynxmaskianstesiaa käytetään kun toimepiteen arvioidaan kestävän/voi kestää yli 30 min (aspiraatioriskin vähenee verrattuna maskianestesiaan). Tällöin potilas nukutetaan ensin maskianestesialla, jonka jälkeen larynxmaski asetetaan kun uni on riittävän syvää (esim. silmäluomiheijasteet puuttuvat). Aspiraation riski on tällöin kuitenkin suurempi kuin intuboiduilla potilailla. Larynxmaskianestesia on inhalaatioon painottuva anestesiamuoto, jolloin lisäopioidi kivun estämiseksi voi olla tarpeellinen. Opioidi voi puolestaan lamata spontaania hengitystä, jolloin hengitystä tuetaan palkeella kunnes normaali hengitystoiminta palautuu. Larynxmaskianestesiassa ei relaksoida potilasta. Toipuminen on nopeaa (vrt. puudutukset ja balansoitu yleisanestesia) ja anestesiamuoto on siten sopiva päiväkirurgiaan.